26.1.1990

Kanne Kajaanin raastuvanoikeudessa

A on 27.3.1987 Kainuun Suosikkijuomat Ky:lle ja yhtiön henkilökohtaisesti vastuunalaiselle yhtiömiehelle B:lle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla raastuvanoikeudessa kertonut, että hän oli 1.9. ja 14.10.1986 välisen ajan työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa autonkuljettajana kommandiittiyhtiön palveluksessa. Työnantaja oli 14.10.1986 purkanut työsopimuksen vedoten alan työehtosopimuksen koeaikaa koskeviin määräyksiin. Koeajasta ei kuitenkaan ollut sovittu ja työnantaja ei ollut ollut kysymyksessä olevana aikana edes alan työnantajayhdistyksen jäsen. Tämän vuoksi työnantaja ei ollut työsopimuksen purkaessaan voinut vedota koeaikaa koskeviin määräyksiin. Työsopimuksen purkaminen oli johtunut hänen vaatimuksistaan työehtosopimuksen mukaisen palkan maksamisesta. Näin ollen työnantajalla ei ollut ollut työsopimuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua tärkeää syytä työsopimuksen purkamiseen eikä työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen. Tämän vuoksi A on vaatinut, että kommandiittiyhtiö ja B velvoitettaisiin suorittamaan hänelle

1) työsopimuslain 37 ja 43 §:n sekä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 1, 2, 19 ja 20 §:n nojalla vahingonkorvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta tilanteessa, jossa edes irtisanomiseen ei olisi ollut perustetta, 12 kuukauden palkkaa vastaavat 54.000 markkaa ja

2) työsopimuslain 38 ja 45 §:n nojalla kahden kuukauden irtisanomisajan palkkaa vastaavat 9.000 markkaa,

molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä.

Vastine

Kommandiittiyhtiö ja B ovat vastustaneet kannetta perusteiltaan ja määriltään. A:n kanssa oli sovittu työsopimuslain 3 §:n mukaisesti kahden kuukauden koeajasta. Syynä koeaikana tapahtuneeseen työsopimuksen purkamiseen oli ollut annettujen tehtävien laiminlyönti sekä A:n tehottomuus hänelle kuuluneissa myyntitehtävissä ja kykenemättömyys asiakaspalveluun. Purkaminen oli siten tapahtunut työsopimuslain 3 §:ssä tarkoitetuilla asiallisilla perusteilla. Työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain säännökset eivät soveltuneet työsopimuksen näin tapahtuneeseen purkamiseen. Tällaisessa tapauksessa työnantajan korvausvelvollisuus määräytyi työsopimuslain 51 §:n mukaan todellisen vahingon perusteella. Vahinkoa ei ollut näytetty aiheutuneen. Irtisanomisajan palkkaa koskeva vaatimus oli perusteeton. Siinä tapauksessa, ettei koeajasta katsota sovitun, oli kommandiittiyhtiöllä ollut oikeus mainituilla perusteilla päättää A:n kanssa tehty työsopimus. A oli ennen kommandiittiyhtiön palvelukseen tuloaan ollut ilmoittautuneena työttömyyskortistoon työttömäksi työnhakijaksi.

Raastuvanoikeuden päätös 1.12.1987

Raastuvanoikeus, joka oli myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin ja määrännyt varatuomari X:n hänen oikeudenkäyntiavustajakseen, on katsonut selvitetyksi, että A oli suullisella työsopimuksella 1.9.1986 tullut kommandiittiyhtiön palvelukseen työsopimuslain 1 §:n mukaiseen työsuhteeseen autonkuljettajaksi. Kommandiittiyhtiö oli 14.10.1986 purkanut työsopimuksen päättymään heti.

Raastuvanoikeus on katsonut esitetyn ristiriitaisen näytön perusteella jääneen luotettavasti selvittämättä, että asianosaiset olisivat sopineet koeajasta. A:n työsuhteeseen eivät myöskään tulleet sovellettaviksi alan työehtosopimuksen koeaikaa koskeneet määräykset. Tämän vuoksi A:n työsopimus oli ollut voimassa toistaiseksi ilman koeaikaa.

Näyttämättä oli jäänyt, että kommandiittiyhtiöllä olisi ollut työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettu tärkeä syy tai edes lain 37 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy A:n työsopimuksen purkamiseen tai irtisanomiseen. Tämän vuoksi kommandiittiyhtiö ja sen vastuunalainen yhtiömies olivat työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 §:n nojalla velvolliset maksamaan A:lle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta ja työsopimuslain 38 a §:n nojalla palkan kahden kuukauden irtisanomisajalta.

Mainitun korvauksen suuruutta määrätessään raastuvanoikeus on työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 20 §:n 2 momentin mukaisesti ottanut sitä lisäävinä ja vähentävinä seikkoina huomioon erityisesti työnantajan menettelyn työsopimusta irtisanottaessa, työtä vaille jäämisen arvioidun pitkän keston, työsuhteen lyhyen kestoajan, työntekijän arvioidun ansionmenetyksen ja hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä. Raastuvanoikeus on katsonut, että A:lle oli suoritettava korvauksena viiden kuukauden palkkaa vastaava määrä.

A:n palkka oli ollut 4.500 markkaa kuukaudessa. Näin ollen irtisanomisajan palkka oli 9.000 markkaa ja korvaus lainvastaisesta irtisanomisesta 22.500 markkaa eli yhteensä 31.500 markkaa.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut kommandiittiyhtiön ja B:n yhteisvastuullisesti maksamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 9.000 markkaa ja korvauksena työsopimuksen laittomasta purkamisesta 22.500 markkaa, molemmat 16 prosentin vuotuisine korkoineen 27.3.1987 alkaen. Lisäksi kommandiittiyhtiö ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle sen varoista X:lle maksettu palkkio ja kulujen korvaus yhteensä 18.144 markkaa 26 penniä.

Vaatimukset hovioikeudessa

A on valituksessaan toistanut kanteensa 1 kohdassa mainitun vaatimuksen.

Kommandiittiyhtiö ja B ovat yhteisessä valituksessaan lausuneet, että asianosaiset olivat sopineet työsuhteessa noudatettavasta koeajasta. Kommandiittiyhtiöllä oli siinäkin tapauksessa, ettei koeajasta katsottaisi sovitun, ollut työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettu tärkeä syy työsopimuksen purkamiseen tai ainakin sanotun lain 37 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy työsopimuksen irtisanomiseen. Mikäli A:n koeaikainen työsopimus katsottaisiin puretuksi epäasiallisilla perusteilla, työsopimuslain 51 §:n nojalla A:lle mahdollisesti suoritettavasta vahingonkorvauksesta oli vähennettävä hänelle 22.10.1986 ja 15.2.1987 sekä 3.3. ja 19.5.1987 välisiltä ajoilta valtion varoista maksetut työttömyyspäivärahat. A ei myöskään ollut näyttänyt hänelle aiheutuneen vahingon määrää. Siinä tapauksessa, että korvaus olisi määrättävä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain nojalla, raastuvanoikeuden päätöksessä mainittujen seikkojen lisäksi oli otettava huomioon sanottujen työttömyyspäivärahojen määrä sekä A:n 20.5. ja 30.11.1987 välisenä aikana saama raastuvanoikeuden päätöksessä mainittua palkkaa huomattavasti korkeampi kuukausiansio ja A:n kysymyksessä olleen työsuhteen alkamista edeltänyt työttömyysaika. Kohtuullisena ja riittävänä sanotunlaisena korvauksena oli pidettävä kolmen kuukauden palkkaa. Sen vuoksi kommandiittiyhtiö ja B ovat pyytäneet, että kanne hylättäisiin kokonaisuudessaan tai että A:lle maksettavaksi tuomittua korvausta ainakin alennettaisiin.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 10.11.1988

Hovioikeus on katsonut, että kommandiittiyhtiö ja B eivät olleet luotettavasti selvittäneet, että A:n kanssa olisi sovittu työsuhteessa noudatettavasta koeajasta. Kommandiittiyhtiöllä ei siten ollut ollut oikeutta purkaa A:n työsopimusta ilman tärkeää syytä eikä myöskään irtisanoa sitä ilman erityisen painavaa syytä. Kommandiittiyhtiö oli raastuvanoikeuden päätöksessä selostetuin tavoin purkanut A:n työsopimuksen. Kommandiittiyhtiön irtisanoessa A:n työsopimuksen A:n irtisanomisaika olisi ollut kaksi kuukautta. Irtisanomisaika olisi siten päättynyt 14.12.1986. A, joka oli ollut työttömänä 19.5.1987 saakka, olisi ollut työnantajan käytettävissä sanotun irtisanomisajan. A:lla oli siten oikeus saada työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta työsopimuslain 45 §:ssä tarkoitettua irtisanomisajan palkkaa raastuvanoikeuden päätöksessä mainitut 9.000 markkaa. Irtisanomisajan palkasta oli kuitenkin työsopimuslain 27 §:n 3 momentin mukaan vähennettävä, mitä työntekijältä oli työsuorituksen puuttumisen johdosta säästynyt tai mitä hän oli irtisanomisaikana muulla työllä ansainnut tai tahallaan jättänyt ansaitsematta. Koska mainitun 27 §:n 3 momentin tarkoituksena oli työntekijälle aiheutuneen todellisen vahingon korvaaminen, A:lle maksettavasta irtisanomisajan palkasta oli vähennettävä hänelle työttömyysturvalain nojalla valtion varoista 22.10. ja 14.12.1986 väliseltä ajalta maksetut työttömyyspäivärahat niistä toimitetun veron ennakonpidätyksen jälkeen työsopimuslain 26 §:n 1 momentissa säädetyin rajoituksin. A:lle oli maksettu sanottuna aikana työttömyyspäivärahaa hänen ilmoituksensa mukaan 105 markkaa päivältä eli yhteensä 3.990 markkaa. Veron ennakonpidätyksen jälkeen työttömyyspäivärahojen määrä oli ollut 3.112 markkaa 20 penniä. Työsopimuslain 26 §:n 1 momentin mukaan työttömyyspäivärahaa ei saanut vähentää irtisanomisajan palkasta siltä osin kuin irtisanomisajan palkka oli jätettävä ulosmittaamatta. Ulosottolain 4 luvun 6 b §:n 2 momentin mukaan ulosmittaamatta jätettävä palkan osa oli laskettava palkan veronpidätyksen jälkeen jäljellä olevasta määrästä. Irtisanomisajan palkasta vähennettävissä ollut määrä ei niin ollen ollut tässä yhteydessä määrättävissä.

Näillä sekä työsopimuksen purkamisesta tuomitun korvauksen määrän osalta raastuvanoikeuden lausumilla perusteilla hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä irtisanomisajan palkkaa koskevalta osalta siten, että kommandiittiyhtiöllä ja B:llä on selitetty olevan oikeus yhteisesti, kun laissa säädetty pidätys irtisanomisajan palkasta veron ennakkoperintää varten oli toimitettu, vähentää A:lle maksettuina työttömyyspäivärahoina kolmannes, kuitenkin enintään 3.112 markkaa 20 penniä irtisanomisajan palkan jäljellä olevasta määrästä. Muilta osin raastuvanoikeuden päätöksen lopputulos on jäänyt pysyväksi.

Perustelut

Jos työnantaja laillisetta syyttä on purkanut työsopimuksen, työntekijällä on työsopimuslain 45 §:n mukaan oikeus saada edelleen palkkansa sen mukaan, mitä lain 27 §:n 1 ja 3 momentissa on säädetty, ei kuitenkaan pitemmältä ajalta kuin työsopimusta irtisanottaessa. Työsopimuslain 27 §:n 3 momentin mukaan työnantaja saa työntekijälle sanotun pykälän 1 tai 2 momentin nojalla maksettavasta palkasta vähentää, mitä työntekijältä on työsuorituksen puuttumisen johdosta säästynyt tai mitä hän on sinä aikana muulla työllä ansainnut tai tahallaan jättänyt ansaitsematta. A:lle työttömyysturvalain nojalla valtion varoista maksetut työttömyyspäivärahat eivät ole muulla työllä ansaittua palkkaa. Työttömyyspäivärahoja ei siten saada vähentää irtisanomisajan palkasta.

Näillä ja työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta tuomitun korvauksen osalta hovioikeuden hyväksymillä raastuvanoikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Kainuun Suosikkijuomat Ky:n ja B:n on yhteisvastuullisesti maksettava

A:lle irtisanomisajan palkkana 9.000 ja korvauksena perusteettomasta irtisanomisesta 22.500 eli yhteensä 31.500 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen 27.3.1987 alkaen sekä

valtiolle raastuvanoikeuden tuomitsema korvaus 18.144 markkaa 26 penniä.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan X:lle palkkioksi A:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 1.200 markkaa, mikä määrä jää asian laatuun nähden valtion vahingoksi.